Lähiopetustunnin hauskuus on siinä, että välillä voi tunti mennä ihan eri suuntaan kuin suunnitteli etukäteen. Tänään mietin, että mepä kertaammekin Psykologian sanakirja -ohjelman jakson P niin kuin persoonallisuus avulla tähän asti opittua. Istui täydelleen siihen, mitä oltiin käsitelty. Mietin sitä, miten avainsanoista voisin koota Cmapin...
Ja kuinkas sitten kävikään. Aloitin tunnin läksyllä, opittu optimismi a'la Seligman. Ja sitten innostuin kertomaan systeemiteoreettisesta lähestymisestä. Ei ollut kellekään tuttu. Selitin biologian kautta, miten arkipäiväinen ilmiö systeemiteoria on kummallisesta nimestään huolimatta (esimerkki maaliskuun Tiede-lehdestä). Ja sitten piti tietenkin kertoa myös suurista systeemeistä: ilmastosta, kaaosteoriasta ja perhosefektistä. Ja sitten käytännön esimerkkinä käsittelimme stressiä, stressiherkkyyttä ja sitä, kuinka perimä-ympäristö-ihmisen oma toiminta muodostaa systeemin. Taisin innostua. Mutta se on minusta ihan oikein. Opettajana saa innostua. Ja joskus saa puhua myös KOK-menetelmällä siis: oppitunti valmisteltu Käsi-Oven-Kahvalla... meillä laitoksella oli eräs legendaarinen luennoitsija, jonka kurssilla suunnitelma ja toteuma eivät koskaan seuranneet toisiaan, puheesta huomasi, että valmistelut oli tehty askel ennen saliin astumista, mutta silti nautimme... no joskus kärsimme ja nautimme, mutta kun purimme luentojen jälkeen antia, huomasimme, että vastuu on aina myös kuulijalla.
Systeemiteoreettinen lähestyminen on mielenkiintoinen, olen tähän mennessä vain yhdessä psykan oppikirjassa nähnyt siitä mitään... se kirja pitääkin kaivaa esiin. Tänään jäi dokumentointikin vähiin. Mutta lopputunnin opiskelijat tekivät omia jäsennyksiä psykologian teorioista. Ne ilmestyvät wikiin ajan oloon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti