lauantai 28. huhtikuuta 2007

Vanhoja kansioita selaamassa

Ensimmäisen neljän työvuoden ajan keräsin systemaattisesti kaiken opetusaineistoni hyvin järjestettyihin kansioihin. Eilen avasin yhden niistä. Kaikenlaisia aarteita. Ja siirrettävissä verkkoon. Eräs opiskelijani oli piirtänyt kuvan, joka sopi verrattomasti eiliseen teemaamme. Skannasin kalvolta verkkoon ja kuvan virittämässä keskustelussa vierähti tunnilla hyvä tovi.

Toisesta kansioista löysin hyvän taulukkopohjan persoonallisuusteorioitteen koontiin. Vuosien myötä unohtaa aika lahjakkaasti omat puuhat. Siksi on hyvä arkistoida aineistoa ja välillä myös kaivella arkistoja. Pidän käsillä tekemisestä, oikealla kynällä oikealle paperille ja oikealla liidulla oikealle taululle. Taktiilista oppimista. Tulokset voi siirtää visuaalisten oppijoitten iloksi verkkoon. Skannerit ovat halpoja ja nykyään ällistyttävän hyviä ja helppokäyttöisiä. Taito kannattaa ottaa haltuun.

perjantai 27. huhtikuuta 2007

Läksysivu wikiin

Huomasin edelliseltä tunnilta poissa olleen opiskelijan wikivastausta lukiessani, että nämä läksyt kannattaisi laittaa talteen. Niinpä tein Aikataulu-sivun viereen Läksy-sivun. Viereen tarkoittaa, että ovat wikin navigoinnissa vierekkäin ja linkitettynä keskenään.

Sain läksyt talteen etusivun historiasta. Sivun luontiin meni muutama minuutti.

Tänään on toinen opiskelija poissa. Lähetti sähköpostia ja kertoi, että läksy on kyllä tehty. Oli nopea vastata, että wikistä hän löytää sitten tämän illan muistiinpanot, läksyn ja ensi keskiviikon aihepiirin.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

Mediaa psykologian tunnilla

Tänään käytimme oppitunnilla lehtileikettä, verkkolehden uutista ja radio-ohjelmaa oppimateriaalina. Lehtileikkeen skannaan pdf-tiedostoksi ja lähetän etäopiskelijoille sähköpostilla (sitä ei saa laittaa verkkoon julkisesti sellaisenaan tekijänoikeuksien vuoksi). Verkkolehtien jutut sekä radio-ohjelma ovat linkkeinä kurssisivulla.

Radio-ohjelma kuului hyvin ja oli sopivan mittainen (14 minuuttia). Lähetys on kuultavissa YLE:n Radiosoittimessa ja sen voi myös ladata MP3-muodossa omalle koneelle tai tilata podcastina. Otin varmuuden vuoksi kotona lähtiessäni omasta podcast-tilausten kansiosta kyseisen ohjelman muistitkulle, sillä en ollut aiemmin käyttänyt Radiosoitinta luokassa. Radiosoitin on hieno juttu meille kuulemalla oppijoille. Kurssisivuilla on myös linkki kuunneltaviin aineistoihin.

Opiskelijoilla oli tehtävänä tehdä muistiinpanoja omalla tyylillään kuuntelun aikana. Kokoamme seuraavan tunnin alussa käsitekartan muistiinpanoista. Muistiinpanojen tekeminen aktivoi ja asiaa on myös tärkeää harjoitella.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Hyppäritunti atk-luokassa ja mitä tuli tänään mieleen

Mukava ylläri odotti tylsässä atk-luokassa: vihdoin tykki katossa ja kunnon iso kangas. Kokemukseni on, että luokkatyöskentelyssä on ehdoton homma, että tykkiä ei tarvitse viritellä johonkin pöydän nurkalle. Se pitää olla paikoillaan, valmiina, hep.

Aloitimme läksyllä. Osa oli viime tunnilta poissa ja oikeastaan vain yksi oli tosissaan tehnyt läksyn. Ei haittaa. Läksy toimii silti. Asia oli viritetty viime kerralla ja siihen palaaminen nosti muitakin muistijälkiä edellistunnista. Huomaan sen itsekin. Läksyn merkkaaminen wikin etusivulle käy hetkessä ja auttaa minua nappaamaan kiinni, mitä me viimeksi teimme. Voin kuvitella, että kätevää myös silloin, jos opettaa samaa kurssia monelle ryhmälle yhtä aikaa. Muistan, miten hankalaa oli silloin hahmottaa, että missäs me oltiinkaan.

Pidin pikkuluennon. Kun pääsen hanketyön paineesta rauhaan, kannan kannettavan mukaan ja nauhoitan luokassa. Koulun koneilla se on harmillisen hankalaa, onnistuu kyllä MovieMakerilla, mutta vaatii pientä askartelua.

Kiinnostava kysymys oli: Mitä eroa on eläimellä ja ihmisellä. Olin siirtänyt sen PowerPointista wikisivulle. Ja heti saatoin täydentää keskustelumme pohjalta sujuvasti. Pohdimme kieltä, kulttuuria. Esim Richard Leakey ja monet antropologit korostavat kulttuurin merkitystä (selitin tosi lyhyesti, mitä antropologia on). Tätä blogimerkintää kirjoittaessani lisäsin kurssiwikiin Leakeyn ja antropologian linkit.

Annoin Hesarin kaksostutkimusjutun. Tuli opittua, että Kuukasiliitteen pienennyssuhde pitää olla 80%, niin mahtuu monistettuna A4:lle sivulle. Huh miten monistaminen on aikaavievää! Hyvä, että harvinaista hommaa nykyään. Teen samassa ajassa yhden teeman wikisivun, kuin monistan yhden artikkelin pienennöspuuhasteluineen.

Tosi jees, Minna lupasi tulla jollekin tunnille! Sopisikohan lukea silloin vaikka Saima Harmajan runoja (Minna on äikän ope). Tuli äskettäin kiinnostava Saima H:n siskon haastattelu radiosta (lauantaina 21.4. tuli 70 v. Saima H:n kuolemasta). Voisi pohtia herkkyyttä, maailmantuskaa... ja runouden voimaa. Kirjallisuudessa on tavattoman paljon tälle kurssille sopivaa. Mutta joku lyhyt olisi hyvä, runo... novellikin. Tänään haastateltiin radiossa Nadian huoneessa Jyrki Vainosta. Tälle kurssille hyvin sopivia novelleja. Ja vielä Anjalankoskelta kotoisin. Hmm... voisi olla hyvä valinta. Rankkoja kyllä ne jutut.

Dynaaminen Cmap kurssiwikiin

Viime viikolla opettelin Jarkko Myllärin tosi hyvällä kurssilla (toteuttaja Vantaan Palmenia) Cmapin käytön. On verraton ohjelma, jossa on pinnan alla loistavia yhteisöllisiä ominaisuuksia. Laitoin juuri illan tuntia varten alustavan jäsennyksen tutkimusmenetelmistä. Ei liian valmista. Mappi on linkitetty kurssiwikiin ja mapista on linkki takaisin. Vielä ainakaan dynaamisen mapin upottaminen wikiin ei onnistu, mutta näin sen käyttäminen on sujuvaa.

Jos tunnet Cmapin, voit osallistua PS5-mindmappien kehittelyyn. Vaikka kokeilun vuoksi! On minulla varmuuskopiot omalla koneella. Ja tuohon voisi tietysti laittaa karttanauhurin päälle... niin teenkin. Löydät PS5-kansioni opetushallituksen palvelimelta, kansiosta RONGAS, Anne. Siihen voi heittää tavaraa ja kommentteja. Annoin kaikki, paitsi pääkäyttäjän oikeudet.

Uutisissa vanhustutkimuksesta

Radiouutisissa kerrottiin Hesarin jutusta, jossa esiteltiin Kaisu Pitkälän tutkimustuloksia vanhusten ystäväpiiritoiminnasta. Ystäväpiiri on yhtä tehokas dementian ehkäisemisessä kuin lääkitys. Nappasin heti jutun ensi keskiviikon tunnille.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

Aineiston sisäiset linkit

Wikissä on tavattoman helppoa tehdä linkkejä sivulta toiselle. Huomasin juuri, että en ollut linkittänyt portfoliokysymysten koontisivulta teemasivuille. Tein sen tuossa tuokiossa. Sisäiset linkit helpottavat sivuilla seikkailua ja vähentävät eksymistä. Eksyminen on ainainen ongelma verkossa. Wikissä on hyvää tuo navigointivalikko. Siihen pitää oppia laittamaan lyhyet otsikot, mikä tosin on välillä haaste. Olen huomannut, että kahdelle riville jakautuvaa sivun nimeä ei hahmota ihan helposti. Numeroita voi käyttää apuna.

Vanhasta Power Pointista wikisivuksi

Miten Power Point kannattaa viedä wikiin? Laitoin juuri sivun huomista tuntia varten. Noudin vanhalta kurssisivulta kyseisen aiheen Power Pointin. Vaikka työskentelen juuri kotona koneella, jossa tuo tiedosto on, käytin verkkoa, koska se on nopein reitti tiedostoon.

Vein esityksen Word-tiedostoon. Se tehdään Power Pointissa näin: Tiedosto > Lähetä > Microsoft Office Word > Pelkkä jäsennys. Sen jälkeen valitsin kaiken tekstin (Ctrl + A) ja siirsin sen muistioon. Tämä siksi, että näin on kaikista nopein ja helpoin putsata Wordin muotoilut (kyllä juu, on Wordissakin nappula: Poista kaikki muotoilut).

Sitten muokkasin tekstin sopivaan muotoon. Kopioin (Ctrl + C) ja liimasin (Ctrl + V) wikiin. Laitoin yhden kuvan Power Point -esityksestä wikiin. Power Point dioja voi tallentaa kuvana (Tallenna nimellä, valitse tiedostomuodoksi Jpeg tai Gif). Nyt siirsin kylläkin kuvan paremmalla menetelmällä eli käyttämällä One Note -ohjelman Create Screen Clipping -toimintoa.

Sopiva maanantaihyppärin tehtävä

Puhuimme perjantain tunnilla geeneistä ja ympäristöstä ja siinä yhteydessä viittasin kaksostutkimuksiin, joita psykologian parissa on tehty paljon. Ja silloin muistui myös mieleen Hesarin Kuukausiliitteen viimekertainen numero (huhtikuu 2007). Siitäpä saankin yhden oivallisen tehtävän maanantain hyppäritunnille (ks. sivun alaosaa). Jutussa kerrottiin, mitä tiede on oppinut meistä ihmisistä kaksosia tutkimalla. Pitää katsoa tuoreimmat Tiede-lehdet ja tieteelliset aikakauslehdet läpi, jos löytyisi jotain vastaavaa sopivaa. Meillä on onneksemme kaupunginkirjasto tien toisella puolella. Sieltä käy äkkiä noutamassa sopivaa aineistoa.

lauantai 21. huhtikuuta 2007

Etäopiskelu portfoliolla

Olen nyt laittanut etäopiskelun ohjeet kuntoon. Etäopiskelija voi valita joko etätehtävät ja loppukokeen tai portfoliosuorituksen, jota lämpimästi suosittelen etäopiskeluun. Portfoliotyöskentelyssä korostuu opitun prosessointi. Portfolioon liittyy oppimispäiväkirjan tekeminen. Jututan portfolion tekijää suullisesti, kun olen lukenut portfolion. Kysyn sisällöistä muutamia kysymyksiä. Tarkistan, että henkilö on itse tehnyt portfolionsa ja ymmärtää sen sisältöä.

Laitan portfoliokysymykset jokaisen teemasivun loppuun ja kokoan ne saman tien myös erilliselle sivulle.

Miten iso työ on kurssiaineiston tekemisessä?

Esittelin ITK-päivillä Hämeenlinnassa mm. PS5-kurssia (aiheenani oli elävä oppimateriaali ja virtuaali-ikkunat). Minulta kysyttiin, miten iso työtaakka on wikiin tuotettavan oppimateriaalin tekemisessä.

Työtaakka ei ole suuri. Ensinnäkin en tee sellaisia asioita, jotka aiemmin veivät aikaa. En tee PowerPoint-kalvoja, en monista juuri mitään, en joudu mapittamaan papereita, en joudu etsimään papereita. Laitan kaiken sähköiseen muotoon verkkoon. Huolehdin varmuuskopiot uutissyötteen (RSS) avulla eli se tapahtuu automaattisesti. Wikin varmuuskopion saan muutamalla klikkauksella.

Suuren osan aineistoa kirjoitan suoraan oppitunnilla wikiin. Kun opiskelijat tekevät harjoituksia, puuhaan wikin kanssa. Valokuvaan taululle piirtämäni ja siirrän valokuvat wikiin (rakastan liitutaulua). Nauhoitteita en ole vielä muistanut tällä kurssilla tehdä, mutta niistäkin tulee parempia suoraan tunnilla.

Minulla on sopivat (ja ilmaiset) ohjelmat, joilla käsitellä mediaelementtejä. Työskentelen enimmäkseen omalla koneellani, työkoneille ei saa kaikkia käteviä ohjelmia. Eniten käytän kuitenkin verkkopalveluita ja niihin pääsen käsiksi suoraan luokasta.

Ja sitten tärkeää on se, että oppimateriaaliin tulee koko ajan myös opiskelijoitten panosta. Joko tekstiä, piirroksia tai heidän kysymyksiään. Yritän opastaa ihmettelemiseen, kummasteluun, tutkivaan oppimisasenteeseen. Siksi kysymykset ovat tärkeitä. Innostun niistä itsekin ja ihan huviksenikin selvitän juttuja. Kerään linkit talteen sosiaalisilla kirjanmerkeillä, mikä osaltaan säästää aikaa.

Tähän mennessä ei ole ollut taakka synnyttää kurssiaineistoa. Olenpa ehtinyt hyvin tähän dokumentoimaankin omaa työtäni.

Kertaus ja liitokset

Eilisen perjantain oppitunnin alussa kertasimme edellisen tunnin aiheet. Opiskelijapalautteesta viisastuneena yritän nyt pitää aina huolen, että tunnin alussa on pieni kertaus. Tämä on hyväksi muistin toiminnalle. Ja tietenkin niille, jotka eivät olleet viime tunnilla paikalla. Wikin avulla on tosi helppo kerrata. Aikataulusivulta pääsen aina edelliseen kertaan nopeasti. Kuljetan läpi kurssin punaisena lankana persoonallisuusteorioita (koska ne ovat vaikeita), perimä-ympäristö-oma toiminta -jaottelua sekä ulottuvuuksia: biloginen, psyykkinen, sosiokulttuurinen (ja nämä kytketään psykologian ihmiskuviin ja teorioihin). Tätä kuviota ei opi hetkessä, siksi kartaus on opintojen äiti.

Kudomme myös liitoksia muihin oppiaineisiin. Ryhmä on yhtä aikaa BI2-kurssilla (osalla se jo aiemmin tehty). Puhuimme tunnin alussa siitä, mihin biologian kurssilla kannattaa kiinnittää huomiota. Teemme jonkin yhteisen tehtävän biologian opettajan kanssa. Intouduin opiskelijan kysymyksen pohjalta selostamaan perimästä, identtisistä ja epäidenttisistä kaksosista sekä persoonallisuuden tutkimisesta, johon seuraavalla tunnilla menemme tarkemmin. Katselimme perimä-ympäristö-oma toiminta -kuvaa (sivun alaosassa).

Mobiilia oppitunnin valmistelua

Palasin eilen ITK-päiviltä suoraan PS5-oppitunnille. Olin varoittanut opiskelijoitani, että juna voi olla myöhässä ja olihan se. Lähetin tekstarin heille, että odottavat rauhassa ja loppujen lopuksi olin koululla vain 3 minuuttia myöhässä.

Valmistelin junassa tuntia. Mietin, miten palauttaa mieleen PS2-sisältöjä. Annoin läksyksi identiteetin kertaamisen. Edellinen oppitunti oli liikaa omaa paasaamistani. Siitä jäi jo aiemmin muhimaan, että nyt pitää olla aktivoivaa opetusta. Vaikka tarinoiden avulla. Siitä tulikin hyvä juttu. Annoin tarinatehtävän, jonka olin junassa kehitellyt. Ei menty atk-luokkaan, se on niin tylsä luokka. Siirsin opiskelijoitten tarinat papereilta wikiin.

Keskustelimme minuuden sisäisestä kokemisesta. Minulle tulikin mieleen, että tässä hyvä yhteys JOHARI-jäsennykseen. Koska se ei ollut kellekään tuttu, tein siitä läksyn sillä aikaa, kun opiskelijat kirjoittivat tarinoita.
Läksy: JOHARI-ikkuna: Tutustu Etälukion PS1 JOHARI-verkkosivuun jossa asia esitellään. Valitse jokin lopussa olevista pohdintatehtävistä. Tee tehtävä. Käsittelemme tehtäviä seuraavan oppitunnin alussa.
Kävin monistamassa jokaiselle oman ruudukon ja selostin idean. Oli hyvä mieli lähteä viikonlopun viettoon, kun luokasta viimeiseksi lähtenyt opiskelija huokaisi, että tämä psykologia on niiiin kiinnostavaa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Etäopiskelija sopi opiskelusta

Etäopiskelija kävi tekemässä ainevalintoja koululla. Sovimme samalla kurssin opiskelusta. Hän piti portfoliota kiinnostavana opiskelumuotona, joten alan lisäämään jokaiseen teemaan portfoliokysymyksiä ja laitan ohjeet. Olen ne jo aiemmin muotoillut eism. FI1-kurssin wikiin ja siistäminen käy kätevästi.

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Tunnille saa tulla!

Jos pääset paikalle, saat tulla fyysisesti paikan päälle kurkkimaan. Kerroin opiskelijoille tästä. Maanantaisin ei kannata tulla, koska jaoimme ryhmän kahteen osaan (ks. edellinen viesti). Mutta keskiviikkoisin klo 16.30 tai perjantaisin klo 16.30 luokassa 311.

"Hei meille jää maanantaina hyppäri"

Eilen kaksi opiskelijaa tuli vähän epävarman näköisenä juttelemaan ennen tuntia. Että miten olisi, kun meillä on tässä hyppäri. Nou problem, minä sanoin. Maanantain tuntimme on 19.10 - 20.30 ja tietenkin olisi mukavampi päästä aiemmin kotiin, varsinkin työpäivän päälle opiskelevien.

Kurssilla on opiskelijoita, joilla ei ole hyppäriä, mutta jatkossa toimimme niin, että suunnittelen hyppäriryhmälle maanantaina opiskelun rakenteella 10 minuutin tietosuihku/miniluento ja tutkivaa oppimista atk-luokassa kurssiwikin turvin. Jaamme siis ryhmän maanantaisin kahteen. Varsinaisen tunnin dokumentointi tulee wikiin eli se tulee saataville. Voimme myös luokassa hyödyntää edellisen tunnin hyppäriryhmän aikaansaannoksia.

Ehdin hyvin aloittaa tutkivan oppimisen ryhmälle oppitunnin klo 17.50 - 18. Sitten toimivat wikin kanssa. Kiva seurata, miten toimii. Ovat filosofian kurssillakin sujuvasti käyttäneet wikiä tehtävissä. Luokassahan teemme niin, että minä kirjoitan muistiinpanot keskustelusta tai kirjallisista tehtävistä wikiin.

Läksy näkyviin

Keksin laittaa läksyn kurssiwikin etusivulle. Nyt siinä näkyy aina, missä ollaan menossa ja mitä on läksynä.

Toinen oppitunti

Kävin tunnin alussa wikin avulla läpi sitä, mitä perjantaina keskustelimme. Kävimme vielä kurssiohjelman läpi ja muutimme sen verran ohjelmaa, että lisäsimme mielenterveys-teeman käsittelyyn yhden tunnin ja poistimme toisen tunnin persoonallisuuteorioista. Käytännössä asiat yhdistyvät. Mielenterveys aiheena kiinnostaa.

Samalla, kun opiskelijat lukivat tekstikatkelmaa On Personality -kirjasta, selailin vanhoja kurssisivujani ja poimin kaksi diaa tunnille. Liitin ne wikiin. Keskustelimme englanninkielisestä tekstistä. Kirjoitin saman tien muistiinpanot wikiin. Hyvin opiskelijat poimivat tekstistä ydinasioita.

Vanhojen kalvojen kanssa jatkettiin. Ensin keskusteltiin sanoista. Tämä kuva (alla) tai siis sanakooste toimii aina, sen kanssa menee sujuvasti puoli tuntia ja ylikin. Vein muistiinpanot keskustelusta kurssisivuille. Huomasin vielä illalla, että minulla on viiden edellisen vuoden ajalta kaikenlaista digitaalista aineistoa kurssille, vein muutaman tunne-kysymyksen wikiin klik klik klik, kun tulivat vastaan. Leikkaa liimaa on nopeaa.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

YLE:n psykologian sanakirja wikiin

YLE:n loistavasta Radiosoittimesta saa vietyä yksittäisen ohjelmasarjan wikiin. Liitin Psykologian sanakirjan wikiin. Huomaa, että koodia kopioidessa pitää ensimmäinen rivi >nolayer> poistaa, Wikispaces ei sitä hyväksynyt. Näppärää muuten :-)

Etäopiskelun ohjeet

Kurssilla on kolme etäopiskelijaa. Ensimmäinen otti yhteyttä. Erikseen järjestettyä etäopetusta ei ole. Keskustelemme etäopiskelijoiden kanssa, kuinka homma järjestetään. Usein olen tarjonnut vaihtoehtoina portfoliota tai pieniä tehtäviä ja kurssikoetta. En oikein tykkää tutkielmista, niissä keskitytään vain yhteen asiaan ja kopsaaminenkin on turhan helppoa. Omakohtainen pohdiskelu jää yleensä vähäiseksi ja tieto irrallisiksi sirpaleiksi (tutkielmaan on liittynyt loppukoe). Portfolio on parempi. Esim. mediapsykan kurssilla ohjeet.

Aamu-uutisissa syömishäiriöistä

Haa, tämähän liittyy meidän Ruoka-teemaamme. Aamu-uutisissa radiossa kerrottiin syömishäiriöistä ja haastateltiin lääkäriä sekä syömishäiriö-liiton toiminnanjohtajaa. Katselin, mitä netistä löytyy. Uutisissa kerrottiin, että Ruotsissa on syömishäiriöihin erikoistuneita klinikoita, mutta suomessa vain yksi HYKS:in erikoisyksikkö. Suomessa saa lähinnä pilleripurkin, ei terapiaa. Aiheesta on paljon netissä juttua.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Kuvilla oppiminen

Lenkkeily tekee hyvää luovalle mielelle. Iltapäivän hölköttelyn aikana mietiskelin persoonaa, sitä, miten ihminen ilmentää persoonallisuuttaan ulospäin, sitä, miten teemme päätelmiä toisen persoonallisuudesta ulkoisten havaintojen perusteella. Niinpä laitoin huomista tuntia varten yhden valokuvatehtävän wikisivulle. Käytin Morguefilen valokuvia, joita saa opetuskäyttöön ottaa, kun kertoo lähteen. Kirjoitin muutaman kysymyksen sivulle valmiiksi. Niitä voimme täydentää oppitunnin aikana. Ulkoisesti havaittaviin ominaisuuksiin palataan vielä, kun puhutaan piirreteorioista. Psykologian historian kuriositeettinä mainitsen myös frenologian.

Eräästä haaveesta totta

Olen psykologian kurssilla vain pari kertaa käyttänyt englanninkielistä oppikirjaa (kun minulla oli italialainen ja toisella kerralla ranskalainen vaihto-oppilas kurssilla). Olen haaveillut kielten integroimisesta psykologian opiskeluun, vaikka en mikään kielinero olekaan - tai oikeastaan juuri siksi, arkipäiväistäkseni vieraskielisten tekstien käyttämistä. Kielillä lukemisen taito on psykologian jatko-opintojen kannalta (ja muidenkin) hyvin tärkeää. Eikä se ole niin kammottavaa kuin kuvitellaan.

Tällä kurssilla luemme pieniä tekstinpätkiä eri kielillä ja kuuntelemme ainakin All in the Mind -radio-ohjelmaa Australiasta. Näin pääsemme myös kuulemaan, mitä tutkijat itse sanovat (All in the Mind haastattelee psykologian tutkijoita ja käytännön psykologeja ja psykiatreja sekä potilaita).

Ensimmäinen englanninkielinen teksti liittyy perjantaina puhuttuun eli muutokseen elämän aikana. Opiskelijat pohtivat, millaisia olivat 10 vuotta sitten ja ovatko nyt erilaisia. Tekstejä saa verkon kautta sekä kustantajien sivuilta että Googlen kirjahakupalvelun kautta.

Vanhaa uuteen ja linkit listaan

Leikkaa-liimaa-menetelmällä on helppo siirtää vanhaa aineistoa uuteen ympäristöön. Siirsin mm. linkkilistan. Tarkistin sen ja korjasin toimivaksi. Linkkilistaa voi ylläpitää myös sosiaalisten kirjanmerkkien avulla ja tuoda uutissyötteenä wikiin. Näin olen koonnut esimerkiksi omien verkkosivujeni linkit linkkiwikiin. En siis kirjoita linkkejä wikiin, vaan klikkaan selaimelta linkin talteen del.icio.us-palveluun. Merkitsen sopivat leimat (tag) ja niiden avulla syntyy tavallaan virtuaalisia kansioita, joihin linkit luokitellaan. Näitä linkkejä voi sitten siirtää listoina tai hakusanapilvinä haluttuihin paikkoihin. Muutankin tuon linkkilistan tulemaan tätä kautta.

---
Noin, tehty. Mikä etu? Etu on siinä, että voin käyttää samoja linkkejä monessa paikassa ilman, että tarvitsee niitä uudelleen kuvailla. Päivitykset hoituvat yhdestä paikasta. Linkit menevät automaattisesti aakkosjärjestykseen. Uusien linkkien lisääminen oikeaan paikkaan on nopeaa. Flock-selaimella saan lisättyä linkin kaksoisnapauksella ja leiman kirjoittamisella. Samalla voin lisätä kuvauksen. Minun ei tarvitse siirtyä linkitettävältä sivulta kurssiwikiin.

lauantai 14. huhtikuuta 2007

Miksi innostuin toteuttamaan kurssin näin?

Olin 12.4. kouluttamassa Lankkarin opettajia. Aiheena oli opetuksen siirtyminen verkkoon ja se, kuinka siirrytään opetussuunnitelmasta käytännön oppimisprosessiin (ks. koulutusaineisto). Puhuttiin siitä suuresta työmäärästä, jonka opetuksen verkkoon siirtäminen vaatii. Asia jäi kieppumaan mielessäni. Iltalenkillä päätin, että aloitan kurssin verkkoaineiston rakentamisen tyhjästä ja tutkin opettajan työmäärää vähentäviä menetelmiä. Niitä ovat mm.
- wikin käyttäminen
- verkkoresurssien hyödyntäminen (näitä kokoan wikin linkkisivulle ja linkitän teksteihin)
- opiskelijoiden työllistäminen
- digitaalinen tallentaminen ja julkaiseminen

Lisäksi haluan integroida opetusta muihin oppiaineisiin. Otamme esille mm. biologiaa, terveystietoa, yhteiskuntaoppia, filosofiaa, äidinkieltä (kirjallisuutta), kieliä sekä käsittelemme lukion aihekokonaisuuksista kulttuuria, teknologiaa ja mediaa koskevia teemoja.

Toivon, että opin tämän kurssin aikana jotain uutta ja että kehittyisi ehkäpä joitakin yhteistyöoivalluksia ja ajatuksia siitä, kuinka verkko voi säästää aikaa opetuksessa olellisimpiin asioihin. Tutkitaan...

Pitää vielä huomauttaa, että en avaa opetustani avoimeen verkkoon näkyväksi siksi, että olisin omasta mielestäni verraton ja täydellinen. Olen matkalla. Yritän oppia. Opin parhaiten, kun en työskentele suljettujen ovien sisällä yksin. En osaa ajatella yksin. Dialogi on minulle ajattelemisen elinvoimaa. Olen kokenut jo monesti, kuinka verkko voi viedä eteenpäin loikkauksen yksinäisen hiipimisen sijaan. Yhdessä olemme enemmän!

Ensimmäinen oppitunti

Aloitimme lyhyellä kierroksella, mitä muita psykologian kursseja kukakin on opiskellut. Kerroin, että yritämme palauttaa aiemmin opiskelutuja tietoja ja liittää kokonaisuudeksi. Viittaan siis kurssin aikana muihin kursseihin.

Kysyin, onko oppikirja hankittu. Kerroin, että saa käyttää oman valinnan mukaan mitä tahansa PS5:n oppikirjaa. Kaikilta kustantajilta ei ole vielä ilmestynyt uuden opetussuunnitelman mukaista kirjaa, joten opiskelemme niin, että vanhankin PS5-kirjan kanssa selviää.

Avasin kurssin wikin. Sen ainoalla sivulla, etusivulla, oli kurssin valtakunnallinen opetussuunnitelma (jonka siirsin myöhemmin omalle sivulleen). Kävin lyhyesti kommentoiden tavoitteet läpi. Jokainen sai paperin eteensä ja kehotuksen kirjoittaa omia kysymyksiä, joita haluaisi kurssin aikana selvitettävän. Avuksi kirjoitin kysymyssanoja taululle. Oppikirjaa sai selailla myös kysymysten tekemisen aikana.

Kun kysymykset oli kirjoitettu, jokainen luki omansa ja keskustelimme niidenpohjalta kurssin sisällöstä. Poimin sellaisia teemoja, joita voisimme ottaa käsittelyyn. Kiinnostava ajatusketju syntyi esimerkiksi aiheesta ruoka. Syöminen vaikuttaa sekä mielialaan että kehoon. Lihominen voi vaikuttaa minäkäsitykseen, identiteettiin. Lihavuudesta voi tulla persoonallisuutta muokkaava tekijä. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus on paljon esillä. Lihavia syyllistetään. Juuri on löydetty lihavuuteen altistava geeni. Toisilla ihmisillä painonhallinta on siis erityisen vaikeaa. Puhuimme myös lohtusyömisestä. Puhuimme paljon myös masennuksesta ja kokosinkin tänään keskustelun pohjalta jo ensimmäisiä muistiinpanoja masennusta käsittelevälle teema-sivulle.

Toimin normaaliin verrattuna nurinpäin. Ennen tuntia en tehnyt mitään valmisteluja. Käytin sen ajan tunnin jälkeen keräämällä tietoa niistä asioista, joista keskustelimme oppitunnilla. Tarkistan myös, mitä eri oppikirjoissa kerrotaan näistä aiheista. Tämä tuntui minusta mielekkäältä. Aloitamme seuraavan tunnin palaamalla edellisen tunnin keskusteluun.

Aiheet, joita keskustelussamme tuli esille: sikiövaiheen vaikutus persoonallisuuteen, peilisuhde, holistinen lähestyminen ihmistieteissä, humanistinen kasvatus, Summer Hill ja vapaa kasvatus, taideterapia, fysioterapia, kadotettu vanhemmuus, tavat ja tottumukset, perintotekijät (esim. ulkonäkö, sairaudet > ruoka > lihavuus > ihannepaino, painonhallinta, lohtusyöminen), temperamenttipiirteet, itsekasvatus (muuttuminen ja samana pysyminen, millainen olin 10 vuotta sitten), elämäntapahtumat, masennus ja geeneettinen altistus.

Ryhmässä oli heti hyvä keskusteleva henki. Pyrimme puhumaan paljon oppitunnilla. Dokumentoimme tuloksia wikin avulla. Tutkiva, kyselevä ja ihmettelevä vire.

Tervetuloa kurkistamaan kurssin etenemistä!

Tällä kurssilla muutamat opettajakollegani käyvät seurailemassa kuinka kurssin rakentuminen etenee. Käytän kurssilla sulautetun opetuksen (blended learning) metodia. Sulautettu opetus (tai sulautuva opetus) tarkoittaa sitä, että tieto- ja viestintätekniikka on saumaton osa työskentelyämme. Tieto- ja viestintätekniikka sulautuu luokkaopetukseen. Jotkut pitävät sulautettua opetusta monimuoto-opetuksena, mutta monimuotohommassa pääpaino on opetuksen moninaisilla järjestelyillä, jotka eivät välttämättä kohtaa toisiaan siis sulaudu yhteen.

Kurssin edetessä kuvailen tässä blogissa jatkuvasti sitä, mitä teemme. Opiskelijoilla on keskeinen rooli kurssin toteuttamisessa.

Aloitimme kurssin verkkototeutuksen yhdeltä tyhjältä sivulta. Juuri ennen oppituntia kopioin tämän wiki etusivulle valtakunnallisen opetussuunnitelman. Sen pohjalta ensimmäinen 70 minuuttia vierähti joutuisasti.

Miksi sulautettua opetusta? Siksi, että kurssilla opiskelee kolme etäopiskelijaa ja kaksi opiskelijaa, jotka eivät päällekkäisten oppituntien vuoksi pääse aina lähiopetukseen. Haluan myös kokeilla sellaista verkkotyöskentelyä, jossa opettaja ei tee etukäteen valtavaa työtä. Haluan antaa opiskelijoille mahdollisuuksia osallistua kurssin rakenteen kehittelyyn. Nostan esiin niitä teemoja, jotka keskustelun perusteella herättävät mielenkiintoa. Pidän huolta, että opetussuunnitelman tavoitteet täyttyvät. Opiskelijat saavat itse valita oppikirjansa. Emme työskentele oppikirjan vaan opetussuunnitelman perusteella.